Jahit Sytky Taranjin museo – runoilijan talo Diyarbakırin mustasta kivestä

Diyarbakirin historiallisessa Sur-kaupunginosassa, vain muutaman askeleen päässä Suuresta moskeijasta, seisoo vuonna 1733 rakennettu kaksikerroksinen basalttitalo. Sen seinien sisällä syntyi vuonna 1910 Jahit Sytky Tarandži – yksi 1900-luvun turkkilaisen runouden hienovaraisimmista lyyrikoista. Nykyään paikka tunnetaan Jahit Sytky Taranjin museona. Rakennus on ollut avoinna vierailijoille vuodesta 1973 lähtien, ja siellä säilytetään 152 runoilijan ja hänen perheensä henkilökohtaista esinettä. Jahit Sytky Taranjin museo ei ole pelkkä talomuseo: se on malli perinteisestä 1700-luvun Diyarbakyrin asunnosta, jossa neljä siipeä neliönmuotoisen pihan ympärillä vastasivat neljää vuodenaikaa, ja arkkitehtuuri itsessään kertoo tämän kaupungin elämänrytistä vuosisatojen ajan.

Historia ja alkuperä Cahit Sıtkı Tarancı -museo

Cahit Sıtkı Tarancı syntyi 2. lokakuuta 1910 Diyarbakırissa tämän talon kesäosan suurimmassa huoneessa, niin sanotussa başodassa (”päähuoneessa”). Runoilija vietti täällä lapsuutensa ja nuoruutensa, minkä jälkeen hän muutti Istanbuliin. Hän eli 46 vuotta ja kuoli vuonna 1956. Hänen runoutensa erottui erityisestä intiimiydestään ja hienovaraisesta lyyrisyydestään; hänen elinaikanaan ja kuolemansa jälkeen julkaistut runokokoelmat muodostavat tärkeän osan modernin turkkilaisen kirjallisuuden historiassa.

Itse rakennus on rakennettu vuonna 1733 – eli Tarangin syntyessä se oli jo lähes kaksi vuosisataa vanha. Rakennusmateriaalina on käytetty basalttia, josta koko historiallinen Diyarbakır on rakennettu. Tämä musta vulkaaninen kivi antaa koko vanhalle kaupungille erityisen karun ilmeen, joka ei muistuta mitään muuta turkkilaista kaupunkia.

Runoilijan kuoleman jälkeen talo seisoi tyhjillään ja rapistui vähitellen. Vuonna 1973 Turkin kulttuuriministeriö osti sen. Restaurointitöiden jälkeen 29. lokakuuta 1973 – Turkin tasavallan julistamisen 50-vuotispäivänä – talo avattiin muistomuseona. Päivämäärän valinta oli symbolinen: tasavallan syntymäpäivä tuli samalla museon syntymäpäiväksi.

Vuonna 2003 rakennus kävi läpi vielä yhden restauroinnin. Seuraava laajamittainen restaurointi ja näyttelyn uudistus toteutettiin vuosina 2011–2012: työt alkoivat 1. toukokuuta 2011 ja päättyivät 1. elokuuta 2012. Uudistettu museo avattiin 18. toukokuuta 2012 – kansainvälisenä museopäivänä. Museossa on 152 näyttelyesinettä: runoilijan henkilökohtaisia tavaroita, perheen käyttöesineitä, asiakirjoja ja valokuvia.

Arkkitehtuuri ja nähtävyydet

Museorakennus on sinänsä muistomerkki – esimerkki perinteisestä 1700-luvun Diyarbakyrin asuinrakennuksesta. Ulkopuolelta se on hillitty: tummat basalttiseinät, kadulta suljettu piha, minimaaliset koristeet julkisivussa. Mutta kun astuu pihalle, avautuu aivan erilainen tilan logiikka.

Neljän vuodenajan arkkitehtuuri

Rakennus koostuu neljästä symmetrisestä siivestä, jotka sijaitsevat neliönmuotoisen sisäpihan ympärillä. Jokainen siipi vastasi tiettyä vuodenaikaa: pohjoista käytettiin kesällä, itäistä keväällä, eteläistä talvella ja läntistä syksyllä. Tämä ei ole pelkkä runollinen metafora: huoneiden suuntaus aurinkoon nähden oli huolellisesti suunniteltu varmistamaan mukava mikroilmasto joka vuodenaikana. Tällaista asuintilan järjestelyä kutsutaan perinteisessä turkkilaisessa arkkitehtuurissa ”neljän vuodenajan taloksi” (dört mevsimlik ev), ja se on loistava esimerkki ilmastollisesta arkkitehtuurista jo kauan ennen tämän käsitteen syntymistä.

Başoda – päähuone

Kesäosassa (pohjoisessa osassa) toisessa kerroksessa sijaitsee başoda – talon päähuone. Sen edessä on kaksikaarinen aivan – avoin galleria, joka on tyypillinen Anatolian asuinarkkitehtuurille. Juuri başodassa syntyi runoilija – se on rakennuksen tilavin ja edustavin huone, joka perinteisissä taloissa oli tarkoitettu vieraiden vastaanottamiseen ja tärkeisiin perhetapahtumiin.

Keittiö, hamam ja 14 huonetta

Keittiö sijaitsee koilliskulmassa, joka on sisustettu aivan tyyliin. Lounaiskulmassa on hamam (sauna). Rakennuksessa on yhteensä 14 erikokoista huonetta, varasto ja wc. Kesäosan kaksikerroksinen rakenne on talon edustavin osa: juuri tähän on keskitetty suurin osa näyttelyesineistä ja rekonstruoitu aikakauden sisustukset.

Näyttely: runoilijan esineitä

Vitriineissä ja hyllyillä olevat 152 esinettä eivät ole monumentaalisia reliikkejä, vaan intiimejä todistajia elämästä: kirjoituspöytä, kirjat, silmälasit, käsikirjoitukset, perhevalokuvat, vaatteet, henkilökohtaiset kirjeet. Museo on tarkoituksella luonut asutun kodin tunnelman, ei virallisen muistomerkin. Vierailija tuntee olevansa vieras, ei turisti vitriinin edessä.

Mielenkiintoisia faktoja ja legendoja

• Cahit Sıtkı Tarancı eli vain 46 vuotta (1910–1956). Hänen vuonna 1946 kirjoittamansa runo ”Otuz Beş Yaş” (”Kolmekymmentäviisi vuotta”) on yksi tunnetuimmista nykyaikaisen turkkilaisen runouden teoksista, joka käsittelee ikää ja aikaa.
• Museo avattiin 29. lokakuuta 1973 – täsmälleen Turkin tasavallan 50-vuotispäivänä. Tämä sattuma valittiin tarkoituksella: Tarancin kirjallista perintöä pidettiin osana uuden maan kulttuurista perustaa.
• Rakennus on rakennettu vuonna 1733 – eli se on lähes kaksi kertaa vanhempi kuin runoilija itse ja yli kaksi kertaa vanhempi kuin Turkin tasavalta. Kolmen vuosisadan ajan basaltiseinät ovat säilyttäneet historian kerroksia, jotka ulottuvat kauas yhden ihmisen kohtalon rajojen ulkopuolelle.
• Perinteinen ”neljän vuodenajan” pohjaratkaisu, jossa on erilliset siivet talveksi, kevääksi, kesäksi ja syksyksi, heijastaa ilmastoon perustuvaa lähestymistapaa asumiseen, joka on tyypillistä Anatolian kaupungeille, joissa vuodenaikojen lämpötilaerot ovat jyrkät.
• Diyarbakyrin Tarangi-museon lähellä sijaitsee toinen samanlainen talomuseo – Ziya Gökalp Müzesi, joka on omistettu turkkilaisen nationalismin perustajalle. Molemmat rakennukset ovat basaltia, molemmat ovat 1700-luvulta ja molemmat sijaitsevat Surin kaupunginosassa.

Miten sinne pääsee

Museo sijaitsee Diyarbakırin historiallisessa Sur-kaupunginosassa, lähellä Suurmoskeijaa (Ulu Cami). Diyarbakırin lentokenttä (DIY) vastaanottaa suoria lentoja Istanbulista, Ankarasta ja Izmiristä. Lentokentältä keskustaan pääsee taksilla noin 15–20 minuutissa tai kaupunkibussilla. Surin kaupunginosaan pääsee kävellen keskustasta; pysäköinti basalttiporttien luona on hankalaa – on parempi jättää auto keskustaan ja kävellä.

Muista Kaakkois-Anatolian kaupungeista – Gaziantepista, Şanlıurfasista ja Batmanista – kulkee säännöllisiä busseja. Diyarbakırin linja-autoasema on yhteydessä keskustaan dolmuš- ja minibussiyhteyksillä.

Vinkkejä matkailijalle

Museo on avoinna tiistaista sunnuntaihin; maanantaisin se on suljettu. Tarkista aukioloajat etukäteen. Sisäänpääsy on maksullinen, mutta hinta on symbolinen. Kierros kestää 45–60 minuuttia; jos pihan arkkitehtuuri kiinnostaa, voit viettää täällä enemmän aikaa.

Yhdistä museovierailu kävelyretkeen Surissa: Suuri moskeija (Ulu Cami), Behram Paşan moskeija (Behram Paşa Camii) ja Ziya Gökalpin museo (Ziya Gökalp Müzesi) ovat kaikki kävelyetäisyydellä. Surin basalttikujat ovat erityisen kauniita auringonlaskun aikaan, kun musta kivi saa kultaisen hohtavan sävyn.

Valokuvaus on yleensä sallittua museossa, mutta tarkista asia henkilökunnalta. Jos olet kiinnostunut turkkilaisesta runoudesta, yritä lukea muutama Tarangin runo ennen matkaa: käännetyt runot auttavat sinua tuntemaan paikan eri tavalla. Jahit Sytky Taranjin museo on paikka, jossa basalttiseinät ja runoilijan kohtalo kietoutuvat toisiinsa luoden kuvan Diyarbakirista, jota ei löydy mistään matkaoppaasta.